Itkua, äiti ja tytär / Mum and daughter in tears
Oli mukava herätä kotoa omasta sängystä, vaikka mieli olikin sairaalassa ja huoli suuri. Toinen poika lähti kouluun ja sain ystäväni hoitamaan nuorinta, kun lähdin nopeasti asioille kaupungille. Olin luvannut tytölle olla paikalla viimeistään klo 12.
Sairaalaruoka ei tytölle maistunut (ihme), joten olin silläkin luvalla saanut olla yön kotona, että tekisin siskonmakkarakeittoa, joka oli L:n lempiruoka. Se siis aamulla pataan porisemaan.
Kävin itku kurkussa apteekissa ja kaupassa. Teki mieli huutaa kaikille että meille on tapahtunut jotain kamalaa, lapsemme on sairaalassa! Minun piti ostaa L:lle uusia vaatteita, sillä turvotus oli vielä kova ja vanhat vaatteet puristivat. Ostin seuraavaa kokoa olevia alushousuja, legginssejä ja tunikoita. Vielä purkkaa, puuhalehtiä, juotavaa, pähkinöitä ja sitten kiireellä kotiin. Siskonmakkarakeitto purkkeihin ja taksilla sairaalaan.
Äitini tuli hoitamaan poikia ja suuri kivi vierähti sydämeltä. Kova oli huoli pojista, kun heihin ei ollut ehtinyt kiinnittämään mitään huomiota. Mummi tuli nyt ja silloin minä sain olla rauhassa koko ajan sairaalassa.
Paino oli vielä 25.7kg. Lääkkeet eivät näyttäneet purevan ja lääkäreiltä sai nyt sen verran tietoa, että maanantaihin asti olisi armonaikaa. Jos eivät lääkkeet vaikuta, kyse voisikin olla jostain muusta, mainittiin sanoja syöpä ja koepala. Hypin ihan vähän seinillä.
L voi jo ihan hyvin ja tänään oli se päivä jolloin tuli hänen ihan ihan paras ystävänsä sairaalassa käymään. Oli ihana katsoa iloa tytön silmissä kun leikkivät yhdessä, ihan kuin kaksi tervettä lasta. Myöhemmin tuli muitakin vierailijoita ja sairaalahuoneeseen kasautui iso kasa lahjoja. Kun mummi, isä ja veljet vielä illalla tulivat, oli tyttö jo aika väsynyt ja huonolla tuulella. Illalla tulivat ensimmäiset itkut ja ymmärsin, että vierailijoita oli ollut liikaa. On niin vaikea ymmärtää tautia, kun tyttö kuitenkin pirteä ja iloinen. Mutta silti niin sairas. Päätin vähentää vierailijoiden määrää, vaikka huomenna olisikin L:n syntymäpäivä.
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
It was brilliant waking up in my own bed, even though my mind was with L at the hospital. My oldest son left for school, and I got a friend to look after my youngest son, while I rushed around getting things done. I had promised L to be back by noon.
She had agreed to let me go home with the promise I would make her sausage soup, which was her favourite, so I made that first thing. It felt weird being in the shops, doing normal things. I felt like shouting "Don´t you know, my daughter is in the hospital, it is terrible!" I had to buy her new clothes, since the old ones didn´t fit any more. You try gaining one fourth of your body weight and squeezing into your old clothes. I got her new leggins, loose shirts, dresses and underwear. Then jumped in a cab and went back to the hospital.
My mum was coming to help with the boys. That was such a relief. They we´re quite happy with her and I didn´t need to worry about them or sort out friends to look after them.
Her weight was 25.7 kg. Still not going down. The doc´s said we had untill Monday for them to work, then we would have to look at other options, a biopsy, different drugs, or...? If the drugs wouldn´t work, it could then be something else. Even the C word was mentioned and I was jumping off the walls.
L seems fine and her very best friend came to play with her today, so she was in high spirits. It was really nice to see them playing together, like nothing had happened. Kids, they live in the moment don´t they? Later other visitor´s came too and the room was filled with presents. Late at night, after the brothers, her dad and my mum had gone home, she was quite tired and in a cranky mood. I understood there had been way too many visitors. It is so hard to understand she is ill, when she acts normal and has lots of energy. I decide to limit the visitor´s for tomorrow, even if it is her birthday.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti