sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Oodi munuaisille / Ode to the kidneys

Munuaisten vajaatoiminnasta on tulossa maailmanlaajuinen epidemia. Tutkimusten mukaan joka kymmenennellä on ainakin vähäisiä merkkejä munuaisviasta ja noin 5 prosentilla väestöstä on munuaisten toiminnanvajaus. Suomessa tämä tarkoittaa noin 250 000 ihmistä, joista useimmat eivät edes tiedä sairastavansa munuaistautia.

Amerikassa luku on järisyttävät 26 miljoonaa! Luku kasvaa koko ajan, sillä yleiset munuaistautien aiheuttajat kuten diabetes, korkea verenpaine ja liikalihavuus koskettavat aina vain nuorempia sukupolvia.

Jokainen tuntee kehonsa paremmin kuin kukaan lääkäri. Siksi kehon viestejä pitää osata kuunnella.

L kertoi minulle jo viikkoja ennen diagnoosia, että hänen silmänsä olivat ihan kummalliset. Kuvittelin, että se oli sitä tyttöjen "olen liian pitkä/mun nenä on liian pieni/mun kädet on hassut"-juttuja. Olen luvannut, että tästä lähin kuuntelen ja uskon, kun lapset jotain outoa huomaavat itsestään.  

Olen lukenut nyt kaikki tilaamani kirjat ja postailen tässä mielenkiintoisia asioita, joita opin niistä.

MITÄ MUNUAISET TEKEVÄT?
  • Munuainen on kehon suodatin. Ne ovat hyvin tärkeässä roolissa ylläpitämässä kehon ja mielen täydellistä tasapainoa.
  • Munuaiset erittävät solujen aineenvaihdunnassa syntyneitä kuona-aineita. Ne erittävät myös elimistölle vieraita aineita, kuten lääkkeitä.
  • Munuaisten tehtävä on puhdistaa verta ja huolehtia siitä, että elimistön koostumus pysyy vakaana ja eri tekijöiden muodostama kokonaisuus säilyy tasapainossa.
  • Munuaiset tuottavat virtsaa, joka erittyy virtsateiden kautta.
  • Munuaiset säätelevät kehon happamuusastetta (pH).
  • Munuainen toimii kehon verenpainemittarina.
  • Munuaiset mittaavat hapen määrää veressä. Jos veressä on liian vähän happea, munuaiset tuottavat EPO-hormonia.
  • D3-vitamiini aktivoituu munuaisissa. D3-vitamiini lisää kalsiumin määrää elimistössä ja on välttämätön luuston normaalille muodostumiselle.

MITKÄ OVAT MERKKEJÄ MAHDOLLISESTA MUNUAISTAUDISTA?

  • Muutokset virtsan värissä tai koostumuksessa
  • Vaahtoava tai kupliva virtsa
  • Verta virtsassa
  • Vaikeuksia virtsata
  • Tarve käydä usein vessassa
  • Jatkuvat virtsatietulehdukset
  • Turvotus jaloissa, käsissä, vatsassa, nilkoissa ja silmissä
  • Äkillinen painonnousu

L:llä oli kaikki yllämainitut merkit sairaalaan lähtiessä, paitsi jatkuvat virtsatietulehdukset. Silmien turvotus oli pidempiaikaista, turvotus ja painonnousu tuli päivän aikana. Eipä käynyt mielessä vahtia lapsen pissaa...

Nefroottiseen oireyhtymään sairastuvat useammin 3-5 vuotiaat pojat, keliaakikot, lapset joilla on huono vastustuskyky, lapset joilla on paljon allergioita tai lapset joiden perheessä on paljon allergiota. L ei sovi mihinkään näistä kategorioista.


More than 26 MILLION people in the US only have been diagnosed with chronic kidney disease and the number is rising, since common causes of kidney disease like diabetes, hypertension and obesity are now affecting younger generations. It is becoming a worldwide epidemic.
Finland´s number is around 250 000 people, of which most of don´t even know they are showing signs of kidney disease.

You know your own body better than any doctor. You should pay attention to the signs it sends you.

L told me for weeks before the diagnosis, that her eyes feel funny. I didn´t pay attention. From now on I will really listen when my kids observe something about themselves.

Here are some facts I learned from the kidney books I ordered.

 WHAT DO KIDNEYS DO?
  • Kidneys are the body´s filters. They are vital in maintaining the body´s perfect state of physical and mental balance.
  • As the body´s filters, the kidneys clean and purify the blood by eliminating toxins as waste. The by-product is urine.
  • Kidneys are composed of millions of small blood filters called GLOMERULI. When kidney function is discussed, it is a question of how well these glomerulis work.
  • Kidney´s have a kind of sixth sense. They know when the body is out of balance and they correct it.
  • The kidneys keep blood levels of the minerals such as calcium and magnesium at a normal range.
  • The kidneys maintain the body´s acid/base balance and this helps the other organs of the body function well too.
  • The kidneys regulate blood pressure. 
  • The kidneys keep the bones healthy by transforming and activating vitamin D.

WHAT ARE THE SIGNS OF KIDNEY DISEASE?

  • Changes in either the colour or the consistency of the urine
  • Frothy or bubbly urine is a sign of protein leakage in the urine i.e. PROTEINURIA
  • Blood in the urine
  • Difficulty with urine flow
  • Burning with urination, need to constantly go to the bathroom
  • Frequent urinary tract infections
  • Swelling in the legs, ankles, feet, hands, bellies, eyes i.e. EDEMA
  • Dramatic increase in body weight
L showed all the above symptoms except for the frequent urinary infections. Swelling in the eyes for a longer period of time, the swelling and the weight gain came in a day. It did not occur to me to check the urine of my child...

Childhood nephrotic sydrome tends to develop mostly in 3-5 year old boys, it tends to be more common with children who have allergies, or children with families with a history of allergies, children with celiac disease and children with poor immune systems. L does not tick any of those boxes.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti